Jep, täällä vieläkin. Leikkaus oli siis torstaina, ja kaikki meni hyvin. Paikat kipeänä, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää. Perjantaina leikkaavan kirurgin kanssa puhuttiin kuinka operaatio meni ja mitään ongelmaa ei ollut. Katetri vaan poikke. Paitsi että virtsaaminen ei onnistunut. Kolme kertaa eilisen päivän aikana katetroitiin. Illalla/yöllä hoitaja sitten otti projektikseen miun vessassa käymisen ja se hitusen tuottk tulosta, koska nyt ei ole tarvinnu eilisillan jälkeen katetroida. Kuitenkin olen täällä vielä huomiseen, koska en saa rakkoa kokonaan tyhjäksi. Viimeseen asti vältellään katetrointia, koska kyllä sen kusemisen pitäis ilman apuvälineitä onnistua. Plus se todennäköisesti tarkottais sitä että miun pitäis opetella se itse tekemään. Voin kertoa ettei kamalasti innosta.
Jostain käsittämöttömästä syystä miut on sijoitettu huoneeseen jossa on ennestään kaksi rouvaa. Pointtihan siinä että miut tänne plastiikkakirurgian leikkausosastolle sijoitettiin "oikean" sijaan oli se, että mie naisten leikkausosastolla olisi liian hämmentävää kaikille. Ja näyttäisi että miesten huoneissa olisi tyhjiä paikkoja...
Noh, ainakin omahoitaja(t) tuntuu olevan selvillä miun tilanteesta ja tuntuvat ymmärtäväisiltä. Että kyllä miusta on huolta pidetty :)
Väliaikaisesti hiljenen, koska tabletti
lauantai 22. helmikuuta 2014
lauantai 1. helmikuuta 2014
Lahti Pride ja muuta
Tänään (tai siis eilen) oli ensimmäinen Lahti Pride ja miehän olin kulkueessa mukana, ensimmäistä kertaa. Ihmisiä oli paljon, kuten myös ääntä ja iloa. Ja porukka jossa olin mukana oli aivan ihana. Kiitos < 3. Tietenkin paikallislehtien nettipalstat nyt tulvivat kaikenlaisia tyhmiä viestiä, mutta sille ei voi minkään, aina löytyy ihmisiä joilla on jotakin hampaankolossa ihan minkä tahansa asian suhteen. Itse päätin jo kymmenen vuotta sitten että pysyn niistä kaukana, ei niistä tule kuin paha mieli ja verenpaine nousee kohisten. Haters gonna hate. Ei anneta sen tuhota hienoa fiilistä jonka kulkue sai aikaan, jooko :)
Minulla on jo jonkin aikaa pyöriny päässä postaus netin keskustelupalstoista (niin "yleisitä" kuin vertaistuki) sekä internetin anonyymiydestä. Jos vaikka jotain saisin tässä rustailtuakin, kun ei uni tahtonutkaan tulla.
Rekisteröidyin aikanaan diagnoosin saatuani kahdelle transfoorumille, mutta niillä käyminen jäi suhteellisen pian, noin puolisen vuoden päästä. Molemmat transfoorumit olivat siis FtM transihmisille. Niistähän löytyi aivan valtavasti tietoa ja vinkkejä, varsinkin kun silloin ei kamalasti löytynyt vielä blogejakaan. Mutta jotenkin minun on hurjan vaikea päästä sisälle oikeastaan millekkään foorumille, kamalasti tykkään aina lukea ja moneen topicciin tekisi mieli kirjoittaa, mutta sitten iskee jonkinlainen itsesensuuri. "Onko se nyt niin tärkeää sanottavaa?", "osaanko tuottaa tarpeeksi järkevää tekstiä?". Noille foorumeille kirjoittamista vaikeutti myös pääasiassa oman pääni sisällä oleva tunne, etten ole niihin paikkoihin tarpeeksi "jätkä", vaan liian "neitimäinen". Joo, tyhmää. Tyhmä minä.
Hypätään sitten noihin yleisiin keskustelupalstoihin ja siihen anonyymiyteen, tai oikeastaan sen puutteeseen. Olen jonkin verran viettänyt aikaa ah, niin ihanan Petsien keskustelu-puolella ja seuraillut seksuaali- ja sukupuolivähemmistö-topiccia. Siellä on jonkin verran transihmiset kirjoittaneet itsestään. Ja itsekin haluaisin, mutta...Noh, se kuuluisa anonyymiys on oikeastaan aika häilyvää loppujen lopuksi. Täältä löytyy erästä jyrsijälajia jokunen yksilö ja pyörin suht aktiivisesti näyttelyissä ja olen lajiyhdistyksen hallituksessa. Ja jyrsijäpiirit on pienet, varsinkin edes suht aktiivisen harrastajaväestön osalta. Tuolta Petsiestäkin pystyn helposti tunnistamaan ihmisiä ihan asuinpaikan ja mahdollisen kasvatettavan muunnoksen perusteella ja miespuoliset harrastastajat on vielä harvemmassa, eli tunnistaminen helpompaa. Samalla tavalla kuin en mahdollisessa työpaikassakaan haluaisi, tai työssäoppimispaikoissa ole, tuoda esille transtaustaani. Kyllä, taustalla on jonkin verran syrjityksi tulemisen pelkoa. Mutta pääasiallinen syy on, etten halua sitä "transkilpeä", jonka taakse piiloutuisin tai joka muuten olisi siinä välissä. Tulen kuitenkin loppuelämäni olemaan transihminen, siitä ei saa taukoa eikä se minusta mihinkään lähde vaikka mihinkä leikkauksiin menisin tai päälläni seisoisin, mutta ei sitä aina tarvitse tuoda julki. Jos mitenkään sain fiksusti selitettyä.
Samasta syystä olen tässä blogissani pyrkinyt pitämään edes jonkinlaista näennäistä anonyymiyttä, vaikka tätä todennäköisesti lukevat vain ihmiset jotka minut jo ennestään tuntevat ja transsukupuolisuudestani tietävät. Ja luulen että ei edes kamalasti tarvitsisi aivosoluja työllistää, jos joku minut edes tunteva, mutta transtaustastani tietämätön ihminen haluaisi selvittää kuka täällä raapustelee.
Entä sitten Elävä Kirjasto, olenhan kerran jos toisenkin toiminut kirjana ja jatkossakin niin aion tehdä? Tiedän riskinä olevan että esimerkiksi mahdollinen tuleva työnantaja taikka sitten naapurin pariskunta saapuu paikalle ja minut lainaa, mutta se on riski jonka olen valmis ottamaan. Kirjana toimiminen on oma väyläni välittää tietoa ja kumota ennakkoluuloja. Se on minulle tärkeää ja antoisaa toimintaa ja todennäköisetsi niin kauan kuin minut kirjaksi halutaan niin olen paikalle juoksemassa pää kolmantena jalkana.
Minulla on jo jonkin aikaa pyöriny päässä postaus netin keskustelupalstoista (niin "yleisitä" kuin vertaistuki) sekä internetin anonyymiydestä. Jos vaikka jotain saisin tässä rustailtuakin, kun ei uni tahtonutkaan tulla.
Rekisteröidyin aikanaan diagnoosin saatuani kahdelle transfoorumille, mutta niillä käyminen jäi suhteellisen pian, noin puolisen vuoden päästä. Molemmat transfoorumit olivat siis FtM transihmisille. Niistähän löytyi aivan valtavasti tietoa ja vinkkejä, varsinkin kun silloin ei kamalasti löytynyt vielä blogejakaan. Mutta jotenkin minun on hurjan vaikea päästä sisälle oikeastaan millekkään foorumille, kamalasti tykkään aina lukea ja moneen topicciin tekisi mieli kirjoittaa, mutta sitten iskee jonkinlainen itsesensuuri. "Onko se nyt niin tärkeää sanottavaa?", "osaanko tuottaa tarpeeksi järkevää tekstiä?". Noille foorumeille kirjoittamista vaikeutti myös pääasiassa oman pääni sisällä oleva tunne, etten ole niihin paikkoihin tarpeeksi "jätkä", vaan liian "neitimäinen". Joo, tyhmää. Tyhmä minä.
Hypätään sitten noihin yleisiin keskustelupalstoihin ja siihen anonyymiyteen, tai oikeastaan sen puutteeseen. Olen jonkin verran viettänyt aikaa ah, niin ihanan Petsien keskustelu-puolella ja seuraillut seksuaali- ja sukupuolivähemmistö-topiccia. Siellä on jonkin verran transihmiset kirjoittaneet itsestään. Ja itsekin haluaisin, mutta...Noh, se kuuluisa anonyymiys on oikeastaan aika häilyvää loppujen lopuksi. Täältä löytyy erästä jyrsijälajia jokunen yksilö ja pyörin suht aktiivisesti näyttelyissä ja olen lajiyhdistyksen hallituksessa. Ja jyrsijäpiirit on pienet, varsinkin edes suht aktiivisen harrastajaväestön osalta. Tuolta Petsiestäkin pystyn helposti tunnistamaan ihmisiä ihan asuinpaikan ja mahdollisen kasvatettavan muunnoksen perusteella ja miespuoliset harrastastajat on vielä harvemmassa, eli tunnistaminen helpompaa. Samalla tavalla kuin en mahdollisessa työpaikassakaan haluaisi, tai työssäoppimispaikoissa ole, tuoda esille transtaustaani. Kyllä, taustalla on jonkin verran syrjityksi tulemisen pelkoa. Mutta pääasiallinen syy on, etten halua sitä "transkilpeä", jonka taakse piiloutuisin tai joka muuten olisi siinä välissä. Tulen kuitenkin loppuelämäni olemaan transihminen, siitä ei saa taukoa eikä se minusta mihinkään lähde vaikka mihinkä leikkauksiin menisin tai päälläni seisoisin, mutta ei sitä aina tarvitse tuoda julki. Jos mitenkään sain fiksusti selitettyä.
Samasta syystä olen tässä blogissani pyrkinyt pitämään edes jonkinlaista näennäistä anonyymiyttä, vaikka tätä todennäköisesti lukevat vain ihmiset jotka minut jo ennestään tuntevat ja transsukupuolisuudestani tietävät. Ja luulen että ei edes kamalasti tarvitsisi aivosoluja työllistää, jos joku minut edes tunteva, mutta transtaustastani tietämätön ihminen haluaisi selvittää kuka täällä raapustelee.
Entä sitten Elävä Kirjasto, olenhan kerran jos toisenkin toiminut kirjana ja jatkossakin niin aion tehdä? Tiedän riskinä olevan että esimerkiksi mahdollinen tuleva työnantaja taikka sitten naapurin pariskunta saapuu paikalle ja minut lainaa, mutta se on riski jonka olen valmis ottamaan. Kirjana toimiminen on oma väyläni välittää tietoa ja kumota ennakkoluuloja. Se on minulle tärkeää ja antoisaa toimintaa ja todennäköisetsi niin kauan kuin minut kirjaksi halutaan niin olen paikalle juoksemassa pää kolmantena jalkana.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
