Eheh, taas hiukan tuo päivittely venähtänyt...Eli ei, en kuollut leikkauspöydälle vaikka sinne ne viime merkinnät jäivätkin.
Taas tuntuu ettei mitään olisi tapahtunut, vaikka kun tarkemmin miettii joudun taas totemaan että ei se ihan ole niinkään...
Olen noin kuukauden ollut testogeelillä piikkien sijaan. Ainakin täällä Seinäjoen suunnalla on ollut ongelmia sustan toimituksessa eikä mistään apteekista kyseistä mömmöä löydy. Vähän sen suuntasta olen kuullut että muuallakin olisi samanlaista ongelmaa.
Testoista puheen ollen, tuo sivussa oleva palkki kertoo että ikästä piikistä on hiukan reilu vuosi. Niin se aika rientää ^^ Viimeisimpänä muutoksena on lisääntyneet käsikarvat. Ja kyllä, ne tulivat aika pitkälti puun takaa.
Niin joo, tällä hetkellä majailen Seinäjoella ja opiskelen amiksen puolella. Koulussa vain ryhmänohjaajat, terveydenhoitaja ja joku opo tai vastaava. Ryhmäläisille olen siis poika, joka on ehkä hiukan pätkä ja epätyypillinen poika, mutta poika kuitenkin.
Hykseilyn saralla viimeisn käynti oli pari-kolme viikkoa sitten. Taas uusi lääkäri, tai oikeastaan erikoistuva lääkäri, oikein mukava hiukan vanhempi täti-oloinen ihminen. Vielä ei mitään lippuja ja lappuja lähtenyt eteenpäin, mutta puhuttiin että kävisin siellä joulun välipäivinä ja sitten ne laput lähtisi eteenpäin. Niin joo, ja vuoden vaihteessa transpolille tulee taas uusi lääkäri.
Ja koska olen kovin laiska, tämä "missä mennään" teksti jää hiukan tyngäksi. Jos en viikon sisään muuta kirjoittelemista keksi, niin kertoilen vaikka miltä tuo rintakehä näyttää näin puolisen vuotta leikkauksen jälkeen
maanantai 7. marraskuuta 2011
Tilaa:
Kommentit (Atom)