Upsista, taas tullut hiukan pidempi tauko tässä blogin päivittelyssä ^^; Tuntuu ettei toisaalta ole tapahtunut paljon mitään prosessin suhteen,(paitsi mitä nyt hiukan isompi asia ihan lähiaikana) toisaalta kun miettii viimeistä kolmea kuukautta tässähän on tapahtunut vaikka mitä.
Eli mistäs sitä aloittaisi....

Vaikkapa Anja-tädin mailista. Ei ollut mukavaa luettavaa, noin lievästi sanottuna. Lyhyesti tiivistettynä olen vielä teini, jonka mielipide tulee muuttumaan tai en hyväksy seksuaalista suuntautumistani. Kuta kuinkin koko maili oli kuin 50-luvun lääkärikirjasta, joidenkin sanojen kirjoitusasua myöten ('transexuaalisuus' sekä 'sexuaalisuus'). Tätini myös käytti monta kertaa 'transu' sanaa, varsin halventavaan sävyyn ja mikäli oikein muistan esiintyi myös tekstissä hirviö tai monsteri sana (en kamalan mielelläni ala viestiä uudelleen lukemaan. Ehkä varsin ymmärrettävää). Tarkoitukseni oli kirjoittaa viestiä takaisinpäin, joka olisi tiivistettynä kuta kuinkin "Kiitos että kerroit mielipiteesi, olen kuitenkin eri mieltä ja minunhan tämä elämä on. Toivottavasti joskus vielä voimme keskustella. Hyvää jatkoa ja Prinssille haleja. Ps. 'Transu' viittaa transvestiitteihin ja on eri asia kuin transsukupuolinen". En kuitenkaan ole saanut aikaseksi kirjoittaa tuota, jotenkin vain tuntuu ettei minusta ole siihen. Ainakaan vielä. Kuten äiti sanoi, tuo on Anjan tapa käsitellä asiaa. Harmi vain että se satuttaa varsin paljon minua.
Tällä viikolla olin kirjeitse yhteyttä yhteen isän serkuista, johtuen isotädin(/-tätien) perinnöstä. Laiton allekirjoitettavien lappujen lisäksi kuoreen paperin, jossa kerroin että etunimeni on muuttunut Teijasta Maxiin ja toivottavasti tuo ei aiheuta kamalasti hämminkiä.

Noin, ensimmäinen asia käsitelty, sitten voisikin siirtyä seuraavaan...
Koska muistini on lyhyempi kuin kultakalalla, en ole ihan varma kuinka monennella piikillä tiistaina kävin. Oli eri hoitaja pistämässä kuin yleensä ja ihan turhia jännitin. Tosin ihmettelen että kuinka ihmeessä se minua oikein tökkäsi, kun on siitä asti ollut kankku kipeänä. Yleensä piikin jälkeen on pistokohta ollut vain hiukan kipeä siihen painaessa tai istuessa pari päivää, mutta nyt kävellesäkin tuntuu inhottavalta.
Mutta niin, itse asiaan. Tuntuu kuin olisin nyt noissa testosteronin aikaan saamissa muutoksissa edennyt varsin kokonaisvaltaisesti tuonne teini-ikävaiheeseen. Ääni on kuta kuinkin kuin teinipojalla ja varsinkin viime aikoina olen huomannut että taitaapi se teini-ikä tulla uudestaan. Valitettavasti. Kyllähän jo aikasemmin olin kuin stereotypinen teinipoika ainakin sen suhteen, että olisin ollut valmis panemaan kuta kuinkin kaikkea liikkuvaa (ehh, anteeksi jos aiheutin jolle kulle traumoja...^^;). Tuo vaihe on jo helpottanut (onneksi), mutta nyt olen paljon lyhytpinnaisempi, ärähtelen helpommin ja tarvitsen selvästi enemmän omaa tilaa. Myöskään koulu ei jaksaisi kiinnostaa. Toisaalta tuota on osannut odottaa ja sitä miettii vaan osana kehitystä, toisaalta taas se turhauttaa ja hermostuttaa. Olen jo tuon ikävaiheen kertaalleen käynyt läpi (enemmän tai vähemmn) ja minun kuuluisi nyt jo olla aikuisempi, ja tiedän myös olevani. En vielä ihan täysin "aikuinen", mutta jossain teini-ikäisen ja aikuisen välimaastossa. Tiedän etten myöskään ole lyhytpinnainen, helposti ärähtelevä tapaus, mutta kun tuntuu että tällä hetkellä lanka on tällä hetkellä varsin lyhyt ja äksyilen herkästi jos vähänkin häiritään. Onneksi tämä on vain väliaikaista ja toivottavasti toinen(kin) murjotusikä on pian läpikäyty.
Olen muuten tässä laittanut parin viime piikin aikana merkille, että suurin äänen muuttuminen tapahtuu varsin pian piikin jälkeen. Tänäänkin huomasin kuinka ääni ja puhuminen taas tuntuvat jollain tavalla hiukan erilaiselta.
Niin, ja viime viikonloppuna olin Hesassa Japaninkielen puhetilaisuudessa (ja opistolle tuomiseksi tuli sushisetti ^^;). Kukaan ei mitenkään kyseenalaistanut että olisin poika, illallisella ne jotka ikäni kuulivat hämmästyivät kovasti. Kuulemma olisivat veikanneet sinne 17 vuoden tietämille.

Sitten olisi vielä se suurin ja jos ei maata niin kyllä kehoa mullistavin asia eli 19.4 lähtevät nuo möykyt rintakehästä. 18 pvä menen sairaalan ja sieltä pääsen joko leikkauksen jälkeisenä päivänä tai sen jälkeisenä päivänä. Kotona sitten toipuilen tovisen (eli tuonne seuraavan viikon keskiviikkoon) jolloin taas käyn Hesassa, tällä kertaa testojen puolvuotistarkastuksessa ja myöhemmin tai seuraavana päivänä suuntaan taas asuntolaan.
Hmm...Tuo leikkaus on herättänyt asioita ja tunteita (sekä niitä pelkoja) varsin paljon, mutta tässä vaiheessa olen laiska ja varaan tuohon aiheeseen kokonaan oman postauksen kunhan taas saan aikaseksi. On tämä raapustelu kuitenkin varsin pitkäksi jo venähtänyt.

Eli paljon on tapahtunut, vaikka varsinaisesti ei niin paljoa olekkaan tapahtunut...