Ah, If I could be little squirrel, could you be little hare

Missä kulkee se raja jolloin voi/on oikeutettu sanomaan ettei pysty esittämään jotain hahmoa sen sukupuolen takia?
Itse sen sanoin tänään, vaikka huomenna on esitys. Onneksi kyseessä on lyhyempi näytelmä ja hahmojen vaihto onnistui, muuten juoksisin seiniä päin. Mutta vaikka tiedän että se oli parempi ratkaisu eikä kukaan ole puolellakaan sanalla antanut aihetta, tunnen silti syyllisyyttä, raukkamaisuutta. Olisin voinut jo aluksi sanoa kun hahmoja vaihdettiin ensimmäisen kerran etten siihen pysty. Mutta silloin tosissani ajattelin että se onnistuisi, että olisin jo tarpeeksi vahva. Eh, väärin. Roolivaatteet katsoimme eilen ja silloin iski etten todellakaan siihen pysty, mutta vasta tänään sen pystyin (kiitos pienen avustuksen) sanomaan. Tuntuu kuin olisin liian herkkänahkainen, tekisin kärpäsestä härkäsen. Kyllähän minä syksyllä esitin mummoa ja Florencessa, ryhmän isossa esityksessä, suurin osa hahmoistani oli naisia (paitsi se "perus" näyttelijähahmo ja lääkäri-jonka-nimen-olen-unohtanut).
Mutta se mummo oli vain ryhmän sisäisessä esityksessä (ja paistoi kilometrien päähän että hahmon esittäminen oli epämukavaa ja vaikeaa) ja Florencessa pystyin käyttämään hyväkseni sitä näyttelijähahmoa, jolloin pystyin ajattelemaan esittäväni mieshahmoa joka esittää naista. Ja taas kerran, meno oli varsin epämukavaa ja itseasiassa kadotin näyttelemisen ilon joksikin aikaa (sain sen oikeastaan takaisin vasta Little Clausin ja The Individualin aikana, eli pari viikkoa sitten/viime viikolla).
Tiedän että minun pitäisi pystyä erottelemaan hahmo ja itseni toisistaan, mutta kun se muistuttaa asiasta, joka aiheuttaa kipua joka päivä en vain pysty siihen. Se muistuttaa että vaikka kuinka yritän peitellä ja piilottaa sitä poikien vaatteiden alle, minulla on yhä naisen keho. Eikä ainoastaan se että se muistuttaa minua, mutta se pitäisi näyttää yleisöllekin. En minä vielä ole niin vahva että voin seistä lavalla ja näyttää jotain jota häpeän, joka rampauttaa minut. Jotain joka on vielä osa minua, mutta jonka ei kuuluisi olla. En minä tuollaista pysty erottamaan. Minunkin on pystyttävä sanomaan jos jokin hajoittaa liikaa sisältäpäin.


Mutta muuten kuitenkin yleinen suunta on ollut ylös- ja eteenpäin. Ylihuomenna taas Hykseilemään, tällä kertaa lääkärin luokse. Tuntuu kuin viime käynnistäni olisi ollut ikuisuus.